Pari päivää meni upeasti. Tiesto oli rohkea ja kiinnostunut. Se oli erittäin rauhallinen, söi hyvin ja tuli nukkumaan syliimme. Se tiesi heti, missä oli sen vessa ja mistä se löytäisi vettä ja ruokaa. Selkeästi se totutteli vielä uuteen paikkaan ja yritimme itse olla rauhassa, jotta se saisi tutustua uuteen kotiinsa. Sen vatsa oli hieman sekaisin, mutta emme huolestuneet. Olihan sillä varmasti stressiä kodin muutoksesta. Olimme yllättyneitä sen seurallisuudesta.
Muutaman päivän kuluttua kissan rauhallisuus alkoi hiipua ja huomasimme siitä kuoruituvan pienen villikissan. Ensin se leikki leluilla, joita sille toimme ja jatkoi sylissä nukkumista. Sen kanssa täytyi leikkiä paljon. Käytimme mielikuvitustamme ja leikitimme sitä erilaisilla leluilla. Lelut eivät pian enää juuri kiinnostaneet, vaikka toimme uusiakin. Vähitellen mielikuvituksemme alkoi loppua. Kissa leikki jaloillamme, säikäytti meidät hyppäämällä kulman takaa ja iski kiinni pohkeisiimme. Saattaa kuulostaa muiden korviin viattomalta leikiltä, mutta me aloimme vaipua epätoivoon. Kissa ei rauhoittunut enää syliin vaan puri käsiämme. Kun istuimme lattialle se loikkasi päälle. Sohvalla ollessamme se hyökkäsi päin. Se hyppi käsiimme, kun laitoimme valot päälle ja jalkoihimme kun kävelimme. Missään tapauksessa kissaa ei voinut nostaa syliin. Korkeintaan siirtää niin, että piti sitä kainaloiden alta kiinni. Vieraita Tiesto puri lähes joka kerta. Ehkä pahin oli kuitenkin kissan katse. Se tuijotti meitä pistävillä silmillään räpäyttämättä tai kääntämättä päätään. Se tuijotti sitä ihmistä, joka oli viimeksi puhunut. Se oli katse, jolla meidät haastettiin ja joka kertoi, ettei kissa ollut tyytyväinen.
Yritimme aktivoida Tiestoa ja pian keksinkin opettaa sille temppuja namujen avulla. Siitä Tiesto kiinnostui. Se ei koskaan purrut, kun sitä 'koulutti'. Se keskittyi ja oppi temppuja helposti pienten vihjeiden avulla. Se teki temput mielellään ja tarkasti. Se osaa vieläkin kaiken, mitä sille silloin opetti. Totutimme Tieston myös valjaisiin ja ulkoilutimme sitä joka päivä ennen lumen tuloa ja taas lumen sulamisen jälkeen. Ulkoillessa se puski jalkoja, antoi silittää ja kantaa itseään sylissä. Se tuntui ihanalta. Opetustuokion ja ulkoilun jälkeen se oli kuitenkin taas villikissa. Tieston kanssa kahdestaan kotiin jääminen oli painajaista.
Täytyy kuitenkin olla iloinen siitä, että Tiesto on aina tehnyt tarpeensa vessaan. Se on syönyt hyvin eikä ole hajottanut ympäristöään. Se purki energiaansa ja turhautumistaan ainoastaan meihin ihmisiin.
Kertakaikkiaan me emme löytäneet yhteistä kieltä uuden kissamme kanssa ja se sai meidät surullisiksi. Emme halunneet jäädä yksin asian kanssa, joten olimme yhteydessä ulkopuolisiin. Soitimme takaisin löytöeläintalolle ja eläinlääkärille, tutkimme internetistä keskustelupalstoja ja ohjeistuksia, käännyimme ystäviemme puoleen. Pyrimme saamaan vinkkejä tai apua monelta suunnalta. Oli erittäin vaikea saada hätäänsä kuulluksi tai edes alan ammattilaisilta apua. Olemme erittäin kiitollisia niistä ystävistä, jotka meidät kuulivat ja näkivät ahdinkomme. Heidän tukensa oli erittäin tärkeää. Tietenkin mietimme myös kissasta luopumista, vaikka emme siitä koskaan kunnolla ääneen puhuneet. Luopuminen ei kuitenkaan tuntunut oikeastaan todelliselta vaihtoehdolta. Olimmehan ajatuksissamme sitoutuneet pitämään kissasta huolta seuraavan vajaan 20 vuoden ajan. Puolen vuoden jälkeen luopuminen olisi tuntunut luovuttamiselta. Se ei olisi oikein meitä eikä kissaa kohtaan. Emme kuitenkaan voisi jatkaa samaan malliin elämistä lemmikin kanssa, joten ratkaisu oli tehtävä. Me päätimme hankkia kissallemme oman kissan. Se oli ehkä riski. Halusimme Tiestolle kuitenkin seuraa lajitoverista. Ajattelimme, että lajitoverin kanssa se
puhuisi samaa kieltä ja pääsisi leikkimään kissojen leikkejä, joita me
emme selvästi osanneet sen kanssa leikkiä.
Me löysimme Raiton. Rohkean pienen poikakissan, joka ei pientä sähinää säikähtänyt. Raito on luonteeltaan suora ja leikkisä.Tiesto oli ollut meillä noin yhdeksän kuukautta, kun Raito viimein saapui. Raiton
myötä stressimme helpotti. Tieston käytös muuttui heti. Se oppi
keskustelemaan meidän kanssa ja me sen kanssa. Hyppiminen loppui
samantien. Pureminen väheni huomattavasti ja asteittain se loppui kokonaan puolen
vuoden sisään. Meidän jännitys kissan kanssa kesti pitkään, mutta
vähitellen aloimme luottamaan siihen. Ja se alkoi luottaa meihin.
Nyt Tiesto on tyytyväinen sylikissa. Ja me nautimme Tiestosta täysin siemauksin. Sen hurja teini-ikä opetti meille paljon. Eniten se opetti meille Tiestosta, sen rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Nyt me osaamme arvostaa entistä enemmän eläinten kiltteyttä ja suloisuutta. Tiesto opetti meidät tietämään, mitä se voisi pahimmillaan olla. Olemme erittäin onnellisia ettemme antaneet kissaa pois, sillä se on muuttunut täysin. Raiton tulon jälkeen meillä meni noin vuosi tai puolitoista, että opimme luottamaan toisiimme kokonaan. Pureminen väheni sitä mukaan, kun opimme uusia tapoja kommunikoida kissan kanssa. Edelleen Tiesto näykkii, jos sitä pitää liikaa sylissä tai se ei pidä jostakin. Mutta puremiseksi sitä ei enää voi kutsua. Näykkäys on niin pieni, ettei sitä melkein tunne. Se on enemmän ystävällinen huomautus siitä, että meidän on aika lopettaa. Tiesto näykkii myös pitäessään silityksestä. Edelleen se keskittyy temppuihin ja oppii kovaa vauhtia uusia juttuja. Se ulkoilee vieläkin rohkeasti. Raiton kanssa ne nauttivat toistensa seurasta. Nyt meillä on kaksi mukavaa kissaa, jotka pitävät meille seuraa ja hoitavat meitä.
-Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti