Uusi pentu perheessä

Kauan odotettu kaipaus on saapunut. Sen nimi on Kuura ja rodultaan se on Eurasier. Se on pörröinen, musta ja sillä on terävät hampaat. Se annettiin kasvattajalta syliini kyynelten kera ja sanottiin, että haikein mielin siitä luovutaan. Se rohkaisi ehkä eniten. Olen valinnut oikean pörriäisen, jota kehutaan jo synnyttyään kauniiksi ja täydelliseksi.

Voiko joku olla kauan odotettu, kun edellinen pentu on tuskin aikuinen. 1,5 vuotta sitten meille saapui rakas Usva, 3,5 vuotta sitten meille saapui rakas Raito ja 4 vuotta sitten rakas Tiesto. Ne ovat maailman parhaita eläimiä. Ne on otettu haluun ja tarpeeseen ja ne sopivat meille täydellisesti. Mutta vielä tulisi porukkaan ujuttaa yksi haukku, jolloin kotimme tuntuisi täydelliseltä.

Tämän pennun suunnittelu on saanut ensimmäiset kipinät vuonna 2011, kun edellinen koirani kuoli. Se ihana pallo, se röhkijä. Se oli nimeltään Helmi ja rodultaan Chowchow . Helmi sai minut rakastamaan koiria enemmän kuin mitään eläintä olen aikaisemmin rakastanut. Sen pois meno jätti aukon, jota nyt olen paikkaamassa. Silloin ajattelin, että tarvitsen uuden helmin. Myöhemmin ajatus lähti muotoitumaan uudelleen. En ikinä halua uutta Helmiä. Sen vuoksi, etten voi koskaan löytää samanlaista ystävällistä juntturaa. Lisäksi sillä omituisuudella oli surullisia sairauksia, joita en koiratuotannossa halua tukea. Helmin kautta kuitenkin tiesin, mitä koirassa rakastin ja mikä sai minut tuntemaan eniten.

Kun lähdin hakemaan tietoa roduista niin pidin mielessäni asiat, jotka rajaisivivat ja antaisivat suuntaa koiranhankinnassa:
- en ole kokenut koiranomistaja, joten rodun tulee sopia ensikertalaiselle.
- haluan tyypin, jonka kanssa voin tehdä asioita, omaan harkitevaan tyyliini.
- Helmin huumori ja itsepäisyys iski minuun, en välttämättä kaipaa rotua, joka uskoo jokaista silmäniskuani. Itsepäisyys ei siis haittaa.
- Chowchown itsepäisyys jollakin tasolla on oikeastaan toivottavaa. Nehän on juuri ne piirteet, jotka Helmissä saivat minut tuntemaan!
- Helmissä arvostin myös omaan perheeseen kiintymistä ja välinpitämättömyyttä muita kohtaan. Sen itsevarmuus oli häikäisevää. Tyyneys muuttuvia tilanteita kohtaan hämmästyttävää. Nämä piirteet ovat suotavia minun koirallani.
- Ei metsästyskoiraa, eikä vahtikoiraa.
- Pitkät karvat ei haittaa, mutta lyhyt olisi plussaa.
- Ei liian suurta rotua eikä mielellään alle 3kg rotua.
- Haluan perusterveen koiran. Ei lyhyttä kuonoa, ei liikaa poimuja ihossa, ei rohisevaa hengitystä. Jokaisella yksilöllä voi olla mitä vaan, mutta en halua, että jo rotukuvaus kertoo ahtaista hengitysväylistä.

Ja niin löysin Eurasierin. Päähäni muodostui seuraavanlainen kuva:
"Täydellinen seurakoira. Ei hauku, eikä riehu sisällä. On terve. Pitkäjalkainen, pitkäkuonoinen, pystykorvainen, koiranmallinen, keskikokoinen. Sen kanssa voi harrastaa, mutta huipulle ei kannata tähdätä. Sopii minulle, joka vihaan kilpailua. Kiintyy isäntäperheeseen ja suhtautuu välinpitämättömästi muihin. Itsevarma. Ei hypi seinille jos olet kipeä, etkä pääse kahteen päivään ulkoiluttamaan sitä kunnolla. Jaksaa kulkea mukanasi lenkkejä. Pitkä karva, mutta melko helppohoitoinen. Täydellinen siis. Kuin terveempi ja luonteeltaan hieman joustavampi ChowChow. Tässä rodussahan on alkujaan käytetty Chowchowta, Keeshondia ja Samojedia."

Sen jälkeen mietin mitä vikaa voi olla tällaisessa koirassa. Se on sen verran harvinainen rotu, että ihan jokainen vastaantulija ei rotua nimeltä tiedä. Sitä on siis melko vähän suomessa. Mutta jos se on täydellinen seurakoira hieman isommassa koossa, niin miksi kaikki eivät halua tätä? Syy voi olla kuitenkin selvä. Itsevarmalla saattaa olla kääntöpuoli: Korvat ei toimi, koska hän kyllä osaa ja pystyy asioihin ilman omistajaansakin. Käsitykseni mukaan myös itsepäinen kuvastaa rotua hyvin. Se ettei koiran kanssa kannata tähdätä harrastuksissa huipulle saakka, voi tarkoittaa motivoimishaastetta. Tämä koira ei hyppää jokaisen syliin. Nämä ovat vain arvioitani siitä, miksi tämä rotu ei ole täydellinen jokaiselle ja arvio siitä, mitä haasteita tämän rodun kanssa voi tulla. Mutta edelleen, se kuulostaa täydelliseltä.

Eurasierini on ollut minulla nyt kolme viikkoa. Se on täydellinen pentu. Se katsoo minua silmiin, sen korvat kuuntelee minun sanojani ja se juoksee luokse innoissaan ja ihmetellen. Usva oli jo pentuna herkkä ja ujo, rakastava ja rakastettava. Tämän pennun mielestä kaikki on hauskaa, kaikki on kivaa ja kaikki tehdään innolla ja täysillä. Tämä pentu hyppää kaikkien syliin, jotka sille sylinsä avaavat. Tämä pentu myös haukkuu, kun joku sitä epäilyttää. Tämä pentu osoittaa jo itsepäivsyyden merkkejä. Ja välinpitämättömyyden sekä itsevarmuuden merkkejä.

-Emma

Tieston villi nuoruus

Meillä oli Tieston kanssa erittäin vaikea alku.  Tiesto tuli meille löytöeläintalosta vajaan vuoden ikäisenä. Emme tienneet kissasta muuta kuin sen, että se oli löydetty Keravalta. Tiesto ehti olla löytöeläintalossa pari viikkoa. Se oli meille kummallekkin ensimmäinen oma lemmikki ja olimme haltioissamme tuotuamme kissan kotiin. Se katse, jolla Tiesto meitä katsoi löytöeläintalossa, ei unohdu koskaan. Se oli terävä ja itsevarma ilme, jolla se saisi kaiken haluamansa. Me emme osanneet lukea sitä, vaan rakastuimme sen keltaisiin silmiin.

Pari päivää meni upeasti. Tiesto oli rohkea ja kiinnostunut. Se oli erittäin rauhallinen, söi hyvin ja tuli nukkumaan syliimme. Se tiesi heti, missä oli sen vessa ja mistä se löytäisi vettä ja ruokaa. Selkeästi se totutteli vielä uuteen paikkaan ja yritimme itse olla rauhassa, jotta se saisi tutustua uuteen kotiinsa. Sen vatsa oli hieman sekaisin, mutta emme huolestuneet. Olihan sillä varmasti stressiä kodin muutoksesta. Olimme yllättyneitä sen seurallisuudesta.

Muutaman päivän kuluttua kissan rauhallisuus alkoi hiipua ja huomasimme siitä kuoruituvan pienen villikissan. Ensin se leikki leluilla, joita sille toimme ja jatkoi sylissä nukkumista. Sen kanssa täytyi leikkiä paljon. Käytimme mielikuvitustamme ja leikitimme sitä erilaisilla leluilla. Lelut eivät pian enää juuri kiinnostaneet, vaikka toimme uusiakin. Vähitellen mielikuvituksemme alkoi loppua. Kissa leikki jaloillamme, säikäytti meidät hyppäämällä kulman takaa ja iski kiinni pohkeisiimme. Saattaa kuulostaa muiden korviin viattomalta leikiltä, mutta me aloimme vaipua epätoivoon. Kissa ei rauhoittunut enää syliin vaan puri käsiämme. Kun istuimme lattialle se loikkasi päälle. Sohvalla ollessamme se hyökkäsi päin. Se hyppi käsiimme, kun laitoimme valot päälle ja jalkoihimme kun kävelimme. Missään tapauksessa kissaa ei voinut nostaa syliin. Korkeintaan siirtää niin, että piti sitä kainaloiden alta kiinni. Vieraita Tiesto puri lähes joka kerta. Ehkä pahin oli kuitenkin kissan katse. Se tuijotti meitä pistävillä silmillään räpäyttämättä tai kääntämättä päätään. Se tuijotti sitä ihmistä, joka oli viimeksi puhunut. Se oli katse, jolla meidät haastettiin ja joka kertoi, ettei kissa ollut tyytyväinen.

Yritimme aktivoida Tiestoa ja pian keksinkin opettaa sille temppuja namujen avulla. Siitä Tiesto kiinnostui. Se ei koskaan purrut, kun sitä 'koulutti'. Se keskittyi ja oppi temppuja helposti pienten vihjeiden avulla. Se teki temput mielellään ja tarkasti. Se osaa vieläkin kaiken, mitä sille silloin opetti. Totutimme Tieston myös valjaisiin ja ulkoilutimme sitä joka päivä ennen lumen tuloa ja taas lumen sulamisen jälkeen. Ulkoillessa se puski jalkoja, antoi silittää ja kantaa itseään sylissä. Se tuntui ihanalta. Opetustuokion ja ulkoilun jälkeen se oli kuitenkin taas villikissa. Tieston kanssa kahdestaan kotiin jääminen oli painajaista.

Täytyy kuitenkin olla iloinen siitä, että Tiesto on aina tehnyt tarpeensa vessaan. Se on syönyt hyvin eikä ole hajottanut ympäristöään. Se purki energiaansa ja turhautumistaan ainoastaan meihin ihmisiin.

Kertakaikkiaan me emme löytäneet yhteistä kieltä uuden kissamme kanssa ja se sai meidät surullisiksi. Emme halunneet jäädä yksin asian kanssa, joten olimme yhteydessä ulkopuolisiin. Soitimme takaisin löytöeläintalolle ja eläinlääkärille, tutkimme internetistä keskustelupalstoja ja ohjeistuksia, käännyimme ystäviemme puoleen. Pyrimme saamaan vinkkejä tai apua monelta suunnalta. Oli erittäin vaikea saada hätäänsä kuulluksi tai edes alan ammattilaisilta apua. Olemme erittäin kiitollisia niistä ystävistä, jotka meidät kuulivat ja näkivät ahdinkomme. Heidän tukensa oli erittäin tärkeää. Tietenkin mietimme myös kissasta luopumista, vaikka emme siitä koskaan kunnolla ääneen puhuneet. Luopuminen ei kuitenkaan tuntunut oikeastaan todelliselta vaihtoehdolta. Olimmehan ajatuksissamme sitoutuneet pitämään kissasta huolta seuraavan vajaan 20 vuoden ajan. Puolen vuoden jälkeen luopuminen olisi tuntunut luovuttamiselta. Se ei olisi oikein meitä eikä kissaa kohtaan. Emme kuitenkaan voisi jatkaa samaan malliin elämistä lemmikin kanssa, joten ratkaisu oli tehtävä. Me päätimme hankkia kissallemme oman kissan. Se oli ehkä riski. Halusimme Tiestolle kuitenkin seuraa lajitoverista. Ajattelimme, että lajitoverin kanssa se puhuisi samaa kieltä ja pääsisi leikkimään kissojen leikkejä, joita me emme selvästi osanneet sen kanssa leikkiä. 

Me löysimme Raiton. Rohkean pienen poikakissan, joka ei pientä sähinää säikähtänyt. Raito on luonteeltaan suora ja leikkisä.Tiesto oli ollut meillä noin yhdeksän kuukautta, kun Raito viimein saapui. Raiton myötä stressimme helpotti. Tieston käytös muuttui heti. Se oppi keskustelemaan meidän kanssa ja me sen kanssa. Hyppiminen loppui samantien. Pureminen väheni huomattavasti ja asteittain se loppui kokonaan puolen vuoden sisään. Meidän jännitys kissan kanssa kesti pitkään, mutta vähitellen aloimme luottamaan siihen. Ja se alkoi luottaa meihin.

Nyt Tiesto on tyytyväinen sylikissa. Ja me nautimme Tiestosta täysin siemauksin. Sen hurja teini-ikä opetti meille paljon. Eniten se opetti meille Tiestosta, sen rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Nyt me osaamme arvostaa entistä enemmän eläinten kiltteyttä ja suloisuutta. Tiesto opetti meidät tietämään, mitä se voisi pahimmillaan olla. Olemme erittäin onnellisia ettemme antaneet kissaa pois, sillä se on muuttunut täysin. Raiton tulon jälkeen meillä meni noin vuosi tai puolitoista, että opimme luottamaan toisiimme kokonaan. Pureminen väheni sitä mukaan, kun opimme uusia tapoja kommunikoida kissan kanssa. Edelleen Tiesto näykkii, jos sitä pitää liikaa sylissä tai se ei pidä jostakin. Mutta puremiseksi sitä ei enää voi kutsua. Näykkäys on niin pieni, ettei sitä melkein tunne. Se on enemmän ystävällinen huomautus siitä, että meidän on aika lopettaa. Tiesto näykkii myös pitäessään silityksestä. Edelleen se keskittyy temppuihin ja oppii kovaa vauhtia uusia juttuja. Se ulkoilee vieläkin rohkeasti. Raiton kanssa ne nauttivat toistensa seurasta. Nyt meillä on kaksi mukavaa kissaa, jotka pitävät meille seuraa ja hoitavat meitä. 

Pistävää katsetta Tiesto ei enää osaa. Ei silloinkaan, kun on oikein ärtynyt ja haluaisi osata. Sen tuijotus ei enää haasta. Ja vain hyvin harvoin, se edes yrittää vaikuttaa meihin pistävillä silmillä, joita se ei enää omista. Nyt tilalla on lempeä ja luottavainen katse.

-Emma

Jostain täytyy aloittaa

Päädyimme kirjoittamaan blogia nyt, kun meille on tulossa koiranpentu. Siitä saimme idean pitää päiväkirjaa omista lemmikkeistämme ja niiden touhuista. Meillä on ennestään kaksi maatiaiskissaa, joiden kanssa tykkäämme keksiä uusia juttuja ja puuhailla yhdessä. Ajatus on, että päiväkirjan avulla saisimme dokumentoitua elämäämme eläinten kanssa ja voisimme tarkastella myöhemmin yhteistä kasvuamme. Päiväkirjan tarkoitus on olla oman muistimme tukena ja ilona meille itsellemme. Eläinten kanssa unohtaa helposti millaista esimerkiksi pentuaika on ollut, joten haluamme tallentaa sen ajan ajatuksiamme blogiin. Uskomme kirjoittamisen auttavan omien ajatusten järjestelyssä. Eli jos meille tulee esimerkiksi haasteita eläinten kanssa, niin kirjoittamalla voimme pohtia niitä. Olemme kiinnostuneita valokuvaamisesta ja otamme melko paljon kuvia lemmikeistämme. Blogin tarkoitus on päiväkirjan lisäksi toimia eräänlaisena digitaalisena valokuva-albumina. 

Olemme kummatkin olleet aina kiinnostuneita eläimistä. Lapsuuskodeissamme on ollut aina lemmikeitä. Minulla on lapsuuskodin kautta kokemusta yhteensä kahdesta kissasta ja viidestä koirasta sekä akvaarion hoidosta. Anjalla on kokemusta rotista sekä minun perheeni koiraelämästä. Nyt ensimmäiset omat eläimemme ovat kaksi kissaamme, jotka olemme hankkineet yhdessä. Lisää tieotutta olemme saaneet kirjojen ja netin välityksellä. Lisäksi olen työskennellyt muutaman vuoden eläinruokakaupan myyjänä. Siellä tutustuin myös papukaijaan, jonka hoitoon osallistuin. 

Misa on ensimmäinen oma koira, joka tulee perheeseemme. Misa tulee Anjan koiraksi eli Anjalla on päävastuu koirasta. Koiran kanssa on haaveena alkaa harrastaa tokoa sekä mahdollisesti kokeilla muista lajeja harrastusmielessä. Tientenkin edessä on ensin pennun koulutus.

Kirjoitamme blogia välillä yhdessä, välillä yksin riippuen aiheista ja mitä eläinten kanssa on viimeksi tehty. Tarkoitus on, että blogi koostuu kummankin näkökulmista ja harrastuksista eläinten kanssa. Kirjoitamme blogia pääsääntöisesti itsellemme emmekä yleisölle. Blogin on tarkoitus olla kevyt ja kirjoitustapa vapaa. Katsotaan mitä saamme aikaan!

-Emma ja Anja